JW Huoltopalvelu Oy vaihtoi tilitoimistoa

Kirjoittanut: Suvi

Asiantuntija KLT, YAT
Julkaistu: maalis 30, 2020

Suosittelut, ammattitaito ja sijainti vaikuttivat tilitoimiston valintaan

JW Huoltopalvelu on vuonna 2014 perustettu riihimäkeläinen kodinkone- ja laitoskonehuoltoyritys. JW Huoltopalvelut asentaa ja myy mm. lämpöpumppuja ja laitoskoneita.

Vaikka hyväksi koettua tilitoimistoa ei yleensä vaihdeta toiseen, tilitoimiston vaihto tuli yritykselle ajankohtaiseksi Avain-tilit kirjanpitäjän eläköitymisen myötä.

“Kirjanpitäjämme jäätyä eläkkeelle oli löydettävä uusi, meille sopiva tilitoimisto hoitamaan yrityksemme kirjanpitoa”, kertoo JW Huoltopalveluiden Matias Weck.

Riihimäen Tilitoimiston valintaan yrityksellä oli selkeät ja hyvät perusteet. Myös hieman taustatyötä vaadittiin.

“Meille kehuttiin Riihimäen Tilitoimistoa, kun kyselimme alueen muilta yrityksiltä heidän kokemuksiaan kaikista tämän alueen tilitoimistoista. Meille on myös erittäin tärkeää, että kirjanpidostamme huolehtiva tilitoimisto sijaitsee lähellä meitä”, Weck sanoo.

Riihimäen Tilitoimiston puolesta puhuivat muutkin seikat. Niiden joukossa se, että JW Huoltopalvelu on kasvua hakeva yritys. Niin ikään kasvua tavoitteleva tilitoimisto on siten yritykselle oivallinen valinta.

Palvelu ja asiantuntemus arvossaan

JW Huoltopalvelun kokemuksen mukaan tilitoimistosta tekee hyvän tai huonon sen henkilöstö. Kyse on tekijöiden ammattitaidosta.

“Saamme tarvitsemamme yksilöidyn palvelun asiantuntevalta henkilökunnalta, joka Riihimäen Tilitoimistolla on,” kertoo Weck kokemuksistaan Riihimäen Tilitoimiston asiakkaana. “He hoitavat asiat ammattitaidolla.”

Toistaiseksi kaikki JW Huoltopalvelun kokemukset ovatkin olleet pelkästään positiivisia.

Valitse tilitoimisto ajan kanssa

Tilitoimiston valinnassa maltti on Weckin mukaan valttia. Hän pitää tärkeänä sitä, että selvittää rauhassa, miten haluaa yrityksensä raha-asioiden hoituvan. Ennen päätöksentekoa tulisi tietää, mitä haluaa tai voi tehdä taloushallinnon osalta itse siten, että aikaa jää myös yrityksen pyörittämiseen.

“Kaikkein tärkeintä on, että voimme luottaa siihen, että tilitoimisto hoitaa sopimamme asiat. Näin me voimme keskittyä siihen minkä me osaamme parhaiten.”

 

Saatat pitää myös:

7 syytä alkaa kevytyrittäjäksi – ja 7 syytä olla alkamatta

7 syytä alkaa kevytyrittäjäksi – ja 7 syytä olla alkamatta

Nuoret neuvovat toisiaan ottamaan tilapäistöitä palkan sijaan palkkiot kevytyrittäjänä, koska käteen jää silloin enemmän rahaa. Myös laskutuspalvelut markkinoivat kevytyrittäjyyttä matalan kynnyksen helppona ja suositeltavana vaihtoehtona. Kääntöpuolena ovat kuitenkin vale- ja pakkoyrittäjyys sekä sosiaaliturvan mahdolliset menetykset.

F. S. Papaver Oy vaihtoi verovirheet Riihimäen Tilitoimistoon

F. S. Papaver Oy vaihtoi verovirheet Riihimäen Tilitoimistoon

Frans Sarlin on viher- ja puutarha-alan pitkän linjan monitaituri, joka suunnittelee ja toteuttaa pihat Helsingin ydinkeskustaan siinä missä viherrakentamisen Porvoon merenrantahuviloihinkin. Viher- ja puutarha-alueiden suunnittelu- ja viherrakennustyöt sekä ylläpitotyöt työllistävät miestä niin Uudenmaan alueen sisä- kuin ulkopuolellakin. Tilitoimiston vaihto on tuonut Sarlinille mielenrauhan keskittyä yrittämisessä olennaiseen.

Katariina vaihtoi kauhan kirjanpito-ohjelmistoon

Katariina vaihtoi kauhan kirjanpito-ohjelmistoon

Suurtalousesimieheksi valmistunut Katariina Selin ehti harkita ammatinvaihtoa kymmenisen vuotta. Opintovapaa, aikuiskoulutus verkossa sekä 6 kuukauden työharjoittelu Riihimäen Tilitoimistossa ovat avainasemassa suunnitelman toteuttamisessa.